Vuonna 1991 alkunsa saanut Heinolalainen punk-bändi Apulanta suhtautuu syvällä vakavuudella kaikkiin projekteihin pienimpiä yksityiskohtia myöten jotta kokonaisuudesta saadaan mahdollisimman miellyttävä yleisölle. Mutta nyt yhtyeen hankinnat ovat saaneet ryhmän miettimään otsikon mukaisesti: onko nyt tullut keikkailussa seinä eteen ?
Valo Virtanen selvitti asian ja lupasi olla hyppimättä seinille.

Mutta ennen dramaattista ratkaisua kerrataanpa hieman yhtyeen historiaa: Apulanta on suomalainen rock -yhtye. Sen perustivat Antti Lautala ja Toni Wirtanen.
Heinolassa vuonna 1991. Samana vuonna yhtyeeseen liittyi Sipe Santapukki, ja vuonna 1992 yhtyeen basistiksi otettiin yhdysvaltalainen vaihto-oppilas Amanda ”Mandy” Gaynor. Vuonna 1993 basistiksi tuli Tuukka Temonen. Lautalan lähdettyä yhtyeestä vuonna 1994 kokoonpanoksi vakiintui Wirtanen, Santapukki ja Temonen. Yhtye soitti alkutaipaleellaan raskasta rockia, mutta siirtyi ensimmäisillä julkaisuillaan punkiin. Neljännen Aivan kuin kaikki muutkin -albumin aikoihin yhtyeen tyyli alkoi muuttua vakavammaksi ja kokeellisemmaksi, ja Heinola 10 -levyllä musiikissa oli jo vakavaa alternative rockia sekä nu-metal -vivahteita. Apulannan albumeita on myyty yli 500 000 kappaletta ja se on saanut vankan suosion Suomessa, etenkin nuorten keskuudessa. Nykyään Apulannan musiikissa on myös hard rock -sävytteitä. Vuonna 2005 Apulannan kokoonpano muuttui ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen. Basisti Tuukka Temonen erosi yhtyeestä ja siirtyi päätoimisesti videoalalle. Tilalle tuli vuodesta 2001 keikkakitaristina toiminut Parta-Sami Lehtinen .

Yhtyeellä on ollut matkassaan oma tekninen henkilökunta vuodesta 1997.

Tarinoitsijalle on henkilökohtaisesti jäänyt mieleen Ilosaarirock 2004 . Uljas yhtye oli festivaalin viimeinen esiintyjä päälavalla ja keikka oli yksi keikka kesän kiertueteeman mukaisesti. Lava muokattiin hautausmaaksi hautakivineen (kulmamonitoritkin maskattiin)
ja yhtye tuotiin mielisairaanhoitajiksi pukeutuneiden roudarien toimesta nokkakärryillä ruumisarkuissa. Mutta epätarkoituksellinen Spinal Tap -teemahan ei olisi toiminut ellei vaikeuksia olisi ollut jollain asteella. Tuolloin ongelmana oli aikataulu: kakkoslavalla aikataulu oli venähtänyt ja päälavan aikataulua piti venyttää. Normaalisti tuo ei ole ongelma sillä yhtyeen jäsenethän odottelisivat backstage alueella ilmastoidussa pukuhuoneessaan divaaneilla viileitä viinejä maistellen ja catering-tyttöjen tarjoilemia hedelmiä popsien (joissakin tapauksissa lämmintä kilinverta juoden ja raakaa sarvikuonon lihaa syöden...) intialaisten suitsukkeiden tuoksusta nauttien kunnes alkunauhan soidessa manageri ilmoittaisi keikan alun olevan käsillä. Niin ei siis käynyt tuolla kerralla vaan muusikot olivat suljetuissa, pystyssä olevissa tummissa arkuissa odotellen alkunauhan käynnistymistä kuuman iltapäiväauringon paahtaessa. Eikä tuttua musiikkia kuulunut! Ei pitkään aikaan. Monitorimiksaaja kertoi ajoittain muusikoiden langattomiin korvamonitoreihin tilanteesta mutta muusikoilla ei ollut mahdollisuutta kommunikoida takaisinpäin (no: periaatteessa morsettaa tai soittaa sointuja joista muodostuisi rajallisin kirjaimin sanoja ja joita taitava kitarateknikko voisi kuunnella langattomien kitaroiden lähettimien vastaanottimista monitorimikserin esikuuntelukaiuttimesta mutta ei nyt tuolla kertaa...). Aikansa poppareita paahdettuaan roudarit hieman järjestelivät arkkuja hautausmaalla eli lykkivät loodat yksitellen sivuun jotta musikantteja saatettiin yleisön huomaamatta hiukka juottaa (sillä kertaa ei ollut viileää viiniä tai kilin verta) ja takaisin lauteille. Keikka saatiin lopulta käyntiin ja se oli visuaalisesti festarin upein kokonaisuus.

Ennen keikan alkua yhtyeen silloinen valosuunnittelija Timo ”Saatana” Saarinen oli ohjelmoinut backstage alueella WYSIWYG -huoneessamme perustilanteet ja suuntaukset sekä ryhmittelyt valmiiksi. Kun bändivaihto alkoi, Timo latasi disketin valopöytään ja tarkisti ennakko-ohjelmoinnit ja määritteli kaikille käsin suunnattaville heittimille uudet suuntaukset.

Keikalla vieraili myös kakkoslavan valosuunnittelija ja Apulannan nykyinen valotaiteilija Miika Riikonen mielipuolen roolissa. Ja suoriutui osastaan jopa Tarmo Mannia paremmin !

Mutta edetkäämme lähemmäs otsikkoa näillä kirjallisilla oksanhaaroilla. Eli hyppikö Valo seinille vai ei.

Apulanta siis keikoillaan panostaa kokonaiselämykseen jotta yleisö kokee eron levyn kotonakuuntelun ja live-keikan välillä. Valitettavan harvat esiintyjät ajattelevat noin sillä hyvä kokonaisuus ei mitenkään oikein toteutettuna vie huomiota pois itse musiikista. Apulannan ohella vahvasti visuaalisuuteen panostavia yhtyeitä on maailmalla toki muitakin: esimerkiksi Rammstein (Saksalainen raskaampaa musiikkia soittava yhtye joka ei tehosteidensa vuoksi lämppäriä tarvitse), Pink Floyd (nuoremmille lukijoille tiedoksi: eri kokoonpano kuin Pink joka vieraili kesällä 2010 Helsingin Kaisaniemessä) Kiss ja Alice Cooper. Alice Cooper tunnetaan viime aikoina siitä, että hän on toiminut Tarja Turusen kiertueella jäähdyttely-bändinä.

Mutta entäs tuo otsikko sitten? Yhtye on vuosien saatossa hankkinut itselleen omaa kalustoa tarpeen mukaan. Mikäli jotain laitteita tarvitaan kaikilla keikoilla ja sen vuokraaminen on hankalaa tai kallista, on pitkässä juoksussa viisaampaa ostaa omat. Silloin ei tarvitse miettiä onko kyseinen kalusto vapaana jos yllättäviä lisäkeikkoja tulee lyhyellä varoitusajalla tai mikäli kiertue venähtääkin (muistakin syistä kuin kakkoslavojen venyneiden settien vuoksi). Ammattitason kaluston voi aina myydä jälkeenpäin pois hyvällä jälleenmyyntiarvolla.

Apulanta mietti millaisen ilmeen haluavat vuoden 2011 kiertueelle niin, että ratkaisu on sovitettavissa klubeilta konserttisalien kautta suurille festivaalilavoille. Tilaa keikkabussissa on rajallisesti ja maalattu taustakangas on vain yksi kuva (jota voi toki erilailla muokata valoilla mutta idea ei ole kovin toimiva Suomen kesäfestivaaleilla) ja suurien lavastuselementtien roudaaminen klubeille on ajoitellen haasteellista (kysykää Miikalta DJBB:n lavastuksesta Tavastia klubilla !). Jotta ratkaisu olisi muokattavissa eri kokoisiin tiloihin ja erilaisiin valo-olosuhteisiin päätyivät taiteilijat (niin musiikilliset esiintyjät kuin audio-visuaalisen yksikön luojat) videoon. Koska videotykkien sijoittaminen ja käyttäminen ei Suomen suvessa tai klubeilla ole kovinkaan helppoa ja tarpeeksi tehokkaiden tykkien hankintahinta on asteikolla ”myy kerrostalosi ja tutustu” , oli ratkaisuna LED videoseinä ja siihen tehokas mediaserveri.

Koska keikkoja on paljon tulee seinän ja ratkaisujen olla roudariystävällisiä ja kestäviä. Haettiin parasta, ostettiin parasta.

On myyntihenkilölle hieno aloitus päivälle saada puhelu joka alkaa: ”Täällä Arska Apulannasta. Myy meille seinä!”

Hieman kävi ensin mielessä Pink Floydin ”The Wall” ja sitten onkohan puhelu oikeassa paikassa? Arska ei halunnut ostaa pahvilaatikoista kasattavaa muuria eikä myöskään uutta elementtiä talotehtaalta treenikämpän laajentamiseksi vaan parhaan mahdollisen videoseinän.

Sanoista tekoihin.
Arska oli kuullut monilta tahoilta suosituksia Tanskalaisesta VisuaLED
videoseinästä ja halusi kerralla oikeaa tavaraa visuaalisen yksikön työkaluksi. Tuollaisen sijoituksen päättäminen ei ole mikään nopea päätös ja osoittaakin yhtyeen ja taustahahmojen haluavan sitoutua yhtyeen
kanssa työskentelyyn pitkälle tulevaisuuteen.

Joulukuussa saapui Ison Beltin sillan kupeesta kolme mustaa kuljetuslaatikkoa (varustettuna pyörivillä ja kääntyvillä renkailla sekä monipuolisesti sijoitetuilla kantokahvoilla) sisältäen 24 modulia VisuaLEDiä,
kaapelit, kiinnitysraudat sekä prosessorin ja mahdollisesti tarvittavia varaosia.

Naapurimaasta saapui
ArKaoksen A10 mediaserveri
Media Master PRO ohjelmistolla.

Nyt Miikalle saatiin kone minkä sisuksiin hän pääsee luomaan sisältöä ja jossa ei mahdollisuudet lopu ihan heti kesken.
Lahdessa yhtyeen varastolla kasattiin seinä ensi kerran kasaan jotta sen resoluutiosta ja kirkkaudesta saatiin käsitys.
Miika oli tehnyt testimateriaalia ja musiikkiin synkattua valmistakin videota.
Kuvissa ripustus on tehty niillä varusteilla mitä paikalla oli joten suoruuksia ja korkeuksia ei pidä kritisoida kuvien perusteella.
Samoin ArKaos ja siihen liittyvät osat räkitetään
kiertueelle ja varastointiin (niinä harvoina hetkinä kun ei olla keikoilla).

Arkaos, LedController, osa seinästä ja yhtyeen visuaalinen taiteilija Miika Riikonen.

Seinämodulit takaa päin katsottuna.

VisuaLEDin ST-18P seinä koostuu 58cm x 58cm moduleista ja kukin moduli painaa linkkikaapeleineen hivenen alle 10 kiloa. Modulit liitetään ja irroitetaan toisistaan ilman työkaluja ja kaikki liittimet ovat keikkakestäviä: virta sisään/läpi PowerConeilla ja ohjaus EtherConeilla. Seinä on myös osittain läpinäkyvä mikä mahdollistaa seinän taakse sijoitettavat visuaaliset elementit; esimerkiksi valonheittimien sijoittelun. Läpinäkyvyydestä on myös hyötyä kesän festareilla sillä aukollisena ratkaisuna seinästä ei tule isoa purjetta vaan se on vain pieni tuulikuorma.

Kun modulit oli liitetty toisiinsa ja ohjaukset sekä virrat linkattu, nostettiin trussia ylöspäin ja kasattiin seuraava kerros. Moduleja voidaan kytkeä 8kpl yhteen 16A vaiheeseen eli seinä vie täydellä kirkkaudella 3x 16A. Seinää voidaan käyttää kaikilla siistiä siniaaltoa syöttävillä virtalähteillä: tuulivoima, vesivoima, atomivoima, diesel generaattori...

Moduleista voidaan tehdä helposti kaarevia pintoja poistamalla modulien sivuissa olevat ohjausraudat pois (näkyvät aiempana ylempänä olevassa kuvassa modulien kyljissä).
Myös vaurioituneiden strippien vaihto onnistuu helposti seinää purkamatta.

Teimme kannettavalla tietokoneella LEDtalk ohjelmalla screen set-upin eli määrittelimme mikä moduli kytkentäjärjestyksellisesti on missäkin kohtaa kuvaa. Mikäli modulit eivät ole puskusaumassa toisiinsa nähden, voidaan ”tyhjät” välit määritellä niin pysty- kuin vaakasuunnassakin pikselin tarkkuudella. Kun asettelu on kerran tehty ja lähetetty moduleille, ei tietokonetta enään erikseen tarvita ellei ruutujen asettelua muuteta. Ja Miika aikoo varioida asetuksia keikkapaikkojen mukaan mutta ei halunnut vielä vuotaa julkisuuteen ratkaisujaan: ne nähdään sitten keikoilla... Modulit ovat kooltaan 32 pikseliä x 32 pikseliä ja ledit ovat SMD eli täysväri LEDejä. Eli ei erillisiä punaisia, sinisiä eikä vihreitä LEDejä. Tuolla on merkitystä etenkin läheltä katsottaessa. Pikseliväli on 18mm niin pysty- kuin vaakasuunnassakin. Miika pätsäsi ArKaoksen valopöytään ja sitten alkoi tiedostojen testailu oikealla seinällä.

Miika, Toni ja Arska katsovat biiseihin tehtyjä videoita ekaa kertaa yhdessä. Syytä tyytyväiseen hymyyn

Koska ison kokonaisuuden katselu kolmen metrin päästä oli kuin tennisottelun seuraaminen tuomarin jakkaralta, päätettiin ottaa etäisyyttä asiaan. Siispä ovi auki ja juostiin tukat hulmuten rohkeasti pihalle (myös fyysisesti).

Miika ei halunnut vielä tässä vaiheessa paljastaa keikoilla näytettäviä videoita tai kuvia joten kuvissa näkyy muutamia testikuvia. Kuvien ja välien suhde set-upissa ei ole oikea mutta testivaiheessa saatiin käsitys erottelukyvystä ja kirkkaudesta. Lafoy lupasi toimittaa yhtyeelle aurinkolasit kiertuetreeneihin.

Lafoy onnittelee Apulantaa loistavasta sijoituksesta ja toivottaa hyviä keikkoja.

Niin: vastauksena alun kysymykseen: Valo ei hyppinyt seinille.

Jos lukijakin haluaa menestystä viihdemaailmassa niin silloin kannattaa ostaa parhaat laitteet Lafoy:lta.
Haluatpa sitten suuren videoseinän tai muutaman LED-heittimen ja niihin kaikki tarvittavat varusteet, ota rohkeasti yhteys Lafoy:hin. Meiltä saat ammattilaisten avun
laitevalintoihin ja tilojen suunnitteluun.
Tilaukset ja kyselyt tästä